tiistai 19. huhtikuuta 2016

Päätit ettet hävii, ei sulta pääse turvaan En pysty ymmärtämään tätä asiaa
Olit pelottava, äkkipikanen, agressiivinen Ja sunkaa en tuntenu turvallisuutta

Niinku aina koko viikonloppu kännissä Alko perjantaina ja jatku viel ku päästiin kotii sunnuntaina Työttömänä, työllisenä, mökil, asunnossa Aamust asti päissää eikä äijä sammu koskaan Silmissä tyhjä katse, haiset viina löyhkältä Nukut kolmeen asti, sulla on pullo yöpöydällä Se aukee ku sä silmät avaat Kokopäivä jatkuu sitä rataa, väität ettei täs oo mitää pahaa Itkevä lapsi hädäs pyytää, että älä ryyppää enää Kerrot että meissä on vikaa, ku ei ymmärretä Äänes muuttuu agressiiviseks Siirryt lempipuheenaiheesees Miten mun äiti on paska ihminen Ja miten sä halusit hakkaa sen Vielä parempi, miten sä haluisit tappaa sen

Päästii tutustumaan sun rumaan maailmankuvaan Missä kaikki on perseestä ja sua viisaampi ei kukaan Ihannoit väkivaltaa, pidät pyssyjä luonas Neekerit pitäs tappaa, joka akka on vaa tyhmä huora Narsisti, virhees vierität muiden harteisiin Mikään ei oo koskaan sun vika, et pyydä anteeksi

Oisit voinu sanoo anteeks, aloit huutaa ja räyhää Äiti sano muistasit, jos kuuntelisit välillä Ja sillä sekunnilla päätit, että nyt alkaa lätty lätistä Tönäsit sen seinää ja vedit sun nyrkit taakse Hullunkiilto silmissä valmiina musertaa sen Mutta nappasin sun kädestä, katoit mua silmii Painuit ovest ulos ja paiskasit oven kiinni

Konflikteja oot hallinnu voimal ja sulla on puheelahja, pystyt muita manipuloimaan Ja mää oon periny sen kyvyn, joskus teininä sen keksin Joten oon immuuni paskalle, meitsiin se ei tepsi
Vetelet narui kaiken takana Oot oikee verenimijä, kiero kun korkkiruuvi Oot puhunu niin paljon kukkua Et uskot itekki sun omii juttuja
Sää oot aivan omassa psykoosissa Ennemmin, että totuuden joutuisit kohtaa Aivos kehitti teorian vailla yhtää mitää pohjaa

Koska mua sattuu tajuatko, mutta sää et vittu kuuntele Et osannu muutaku vikistä, sanoin älä soita enää ikinä Heitin luurin seinää ja hakkasin rystyset verille Toho mielisairaasee ei mee kyl viesti perille

Pitkästä aikaa, nyt sää et voi huutaa mun päälle miltä se tuntuu hei? Mä en valehtele, totuus tulee lapsen suusta Totuus on se et laiminlöit sun vanhemmuutta Huuda ja soita suuta, mutta se ei mitää muuta Se ei oo mitää uutta, sää pakenet vastuuta Pakenet todellisuutta, meet ottamaan olutta Koska sussa ei oo miestä kohtaamaan totutta Lopulta teoista vastuun joudut säki kantamaa Ja ei, tällä kertaa et selviä väkivallalla Siinäpähän räyhäät ja mesoat vitun sika Ei auta syyttää muita, tää on pelkästään sinun vika Myönnä totuus vaikka eihän se tunnu kivalta Känninveto oli sulle perheen etusijalla Väität rakastavas meitä ja äiti oli kaikkeen syypää Vaik perhettä tärkeämpää sulle oli ryyppää Tiedät sen vitun hiiri, sen takia sisältä palat Mitä sä sille mahat, teot puhuu enemmä ku sanat Tekis mieli murskaa naamas, katkoo kädet ja jalat Sua pitäs kuristaa nii kaua, et muutut siniseks Haluun kattoo sua silmii ja nähä ku tajuut Miltä tuntuu se pelko mitä oot meille aiheuttanu Mut oon sua enemmä mies, emmä tarvii väkivaltaa Tää totuuden kipu tuntuu sulle viel pahemmalta
Oikeesti kovat jätkät, ne huolehtii perheestä Kova jätkä myöskin pystyy myöntää omat erheensä Kova jätkä ei pelkää menettää egoaan Kova jätkä kattoo peilii ja ottaa vastuun teoistaan Mutta susta vaan ei oo siihen Kato peiliin siellä et nää miestä vaan hiiren Joka on loukussa itsesääliin koukussa Uhmaikänen vauva, jolla on paskat housussa Kädet kiinni tuttipullossa, narsistinen kakara Vakava vika sun omatunnossa En oo sulle tilivelvollinen koita snaijata Kukaan meistä ei aijo olla sun vaipanvaihtaja Keskity vaan vetämään ja itteäs pettämään Mutta se ei oo tapa jolla pääset takas mun elämään Sä joudut muuttamaan tapas ja pyytämään anteeksi Tai sitten voit olla yksin ja ryypätä kanteesi

Mä vaan mietin että pieksisin sut jos en ois näin pieni Mutta mitenköhä nytte kävis, mutta emmä haluu sitä enää Äiti vannotti että en saa sitä tehä Ja mä kunnioitan sitä mutten kunnioita sua

- Gettomasa

perjantai 8. huhtikuuta 2016

mä en muista hetkeä,
millon viimeks viha mun sisällä olis leimahtanu yhtä kovaa
kuin tänään,
kun näin sut ja sun omahyväisen,
vittumaisen virneen siinä bussipysäkillä
vilkuilut, sen kun hymyilit sitä vittumaista naamaa tupakanpolttosikin takaa

haluaisin repiä sut kappaleiks
saada sut tajuamaan
että sä hajotit mut,
tiesit mun jo valmiiks olevan paskana,
mutta vittuillaksesi sitten kai päätit vaan murskata mut

sä et ymmärtäny sillon, etkä näköjään vieläkään,
että sä oot syy miks pelkään ihmissuhteita niin paljon,
että sä oot se, joka repi mut kappaleiks,
että sä oot se, minkä takia en osaa luottaa

ja mikään ei saa mua vihaamaan sua enemmän kuin se,
että yhä mä nään susta unia,
että yhä mä olisin melkein valmis käpertymään sun manipuloivaan syliin,
että yhä mä voisin ehkä antaa anteeksi
mä kuuntelen
mä kuuntelen aina jos sulla on paha mieli,
jos sulla on hätä
kuuntelen ilon, riemun
kuuntelen kaiken, kyseenalaistamatta
neuvoen jos voin, ratkaisuakin tarjoten
kuuntelen, enkä koskaan tuomitse

jaksan kuunnella vaikka maailman loppuun asti
(vaikka joskus en oikeasti jaksaisi)
lohduttaa, puhua järkeä tai vaan olla hiljaa,
jos niin vaaditaan

joskus mietin, osaisimpa kuunnella itseäni
kun kukaan muu ei kuule
haluaisin kertoa
mutta uskallus pettää,
jos uskaltaisin, ei kuulija jaksa keskittyä
tai ei vain ymmärrä, että nyt tosissaan tarvitsisin tätä

osaisimpa puhua, nykäistä hihasta yhtä hyvin kuin osaan kuunnella
hukun muiden suruun, iloon, tunteisiin, kuuntelemiseen

kuultaisiimpa minuakin joskus

mutta niin kai se on,
kuulijan rooliin olen päätynyt ja sitä tulen olemaan
kun en osaa omaa suutani avata puhuakseni itsestäni

mutta niin,
miksipä sitä turhasta jauhamaan

kuultaisiimpa minuakin joskus