kaikista ihaninta sussa on varmanaan ne pisamat
jotka kipittää kilpaa pitkin sun poskipäitä
joita tulee lisää joka päivä,
kun aurinko paistaa lämpimästi
ja sitten on tietenkin ne silmät
joihin voisin upota tunneiksi tajuamatta ajankulua
ja se hymy, varsinkin se tietty,
jonka nään joka päivä
se kun et varmaan ees tajua hymyileväs

sillon kun puristat mut tiukasti kainaloon
ja tuhahdat tyytyväisenä
mun sydän pakahtuu paikoiltaan
mä en ehkä koskaan oo ollut näin onnellinen
mitä nyt

sen tajuaa vasta siinä hetkessä
miten kauan siitä on ollutkaan
aidosta, vilpittömästä onnellisuuden tunteesta
vaikka en mä viimeaikoina oo ollu niin onnetonkaan
etten enää osais olla ollenkaan
muistan kyllä liiankin hyvin
miltä se pohjamuta maistuu ja tuntuu
miten se tukehduttaa
mutta nyt kun istun tässä
parvekkeella, kuuntelen lintuja
ja kaupungin hiljaista, lauantaipäivän huminaa
aurinko lämmittää syvältä sisältä asti
en voi muuta kun hymyillä
elämä tuntuu just nyt helvetin hyvältä

pelko sun menettämisestä
tuntu nyrkin iskulta suoraan keuhkoon
mua pelottaa aivan helvetisti
että mä tunnen sua kohtaan näin
vahvasti
koska se tekee musta haavoittuvaisen
ja mä en haluu olla
en haluu antaa itelleni lupaa olla
mä en ehkä pysty siihen
jos sä päätät vaan lähtee menemään

mä varmaan sekoon
susta
sun kosketuksesta,
sun kyljen kaaresta
kun oon sun kanssa
unohdan välillä miten hengittää

sun kanssa mä tunnen eläväni
ihan oudolla, uudella tavalla
en osaa nukkua,
en osaa keskittyä
vaikka siitä ois vasta pari minuuttia,
kun lähdit
joka ikinen solu mun kropassa huutaa sun iholle

anteeks
oon jo kyllä seonnu
ja sekoon joka ikinen kerta enemmän
kun katot mua silmiin
ja mä mietin
että miten tää on ees mahdollista
että sä oot siinä

nyt kun mulla on oma koti ja elämä
ihmiset ympärillä hokee
sure rauhassa, oo rikki kun sulla on oikeus
mä en oikein jaksa itkee tai murehtia
vaikka tuntuu siltä, että niin kai pitäis

mä käsittelin tän jo kauan sitten
pyöritin asiat niin monta kertaa mun päässä
ympäri, väärin ja nurinkin päin
että ei muhun satu
ei oikeestaan yhtään enää

enemmän koski velloo siinä välitilassa
ja kattoo kun sulla oli paha olla
ja niin, oli mullakin kyllä sillon
mut en mä enää edes mieti sua,
ehkä joskus harvoin
tuntuu aika nopeelta
toiset mun ympärillä ei ehkä oikein ymmärrä
enkä mäkään täysin
mut minkäs mä sille voin
mulla on oikeus olla onnellinen

Mietin jouluna et tää on varmaan viimenen
mitä mä matkaan sun kanssa
että äiti vitsailee sulle hellittelynimistä
että mä nään sun vanhempia

ja olin ihan sata vitun prosenttisen varma
et sä lähdet
nyt kun sanot että et
en ees osaa olla siitä onnellinen
koska nyt tää on vaan taas vaikeempaa
kun mä jo valmistauduin
toisenlaiseen elämään
mihin sä et samalla tavalla enää kuulu

koska jos tää silti päättyy
niin pelkään,
että sun päätös oli väärä
ja kaikki on mun syytä

Suihkun kohinakin ahdistaa mua nykyään
vaikka ennen se oli lohdullisen turvallista
käännän veden niin kuumalle kun pystyn
ja sitten niin kylmälle kun pystyn
se aiheuttaa hauskan reaktion,
sen että tulee pakottava tarve haukkoo henkee

Tuntuu niin typerältä
ees ajatella heittävänsä pois kaiken sen
minkä rakentamiseen on kirjaimellisesti menny vuosia aikaa
ja se varmaan muillakin pyörii mielessä ensimmäisenä
et miten voi ees ajatella lähtevänsä
jos tavallaan kaikki on kuitenkin okei
oispa helpompaa selittää kunnolla se
miten tavallaan kaikki ei kuitenkaan oo okei
ei todellakaan oo

Solmut mun päässä ja rinnassa kiristyy
tuntuu välillä et en vittu jaksa ees hengittää
ja nukkuminen, mitä se ees on?
nukahdan vasta sitten
kun mun aivot ei vaan jaksa enää
käsitellä samoja asioita, ajatuksia kuudettamiljoonatta kertaa putkeen
ja kun herään
se sama kehä jatkaa pyörimistään

mitäköhän vittua
toistan tota kysymystä mun päässä
en siks että mietin miks tein
vaan sitä miks en tunne,
mitään
onko mun pää niin sekasin
et puolustusmekanismit hakkaa tulille näin vahvasti
että oon ihan turta kaikelle
että en oikeesti tunne
Tiiän että tein väärin
mut se ei tunnu siltä
ainakaan niin kovasti, mitä varmaan pitäs

sä sait mut tuntemaan jotain
pitkästä aikaa
ja se oli outoo, pelottavaakin tavallaan
ainakin kun siihen heittäyty mukaan

epätietoisuudessa oleminen on niin ahdistavaa
eikä nää viimeaikaset valinnat kyllä helpota sitä
haluan vetää pään täyteen joka saatanan sekuntti
kun oon selvänä
mä haluun vaan vittu tuntee jotakin

möläytin, oikein oksensin kaiken
kerroin, puhuin, analysoin
enkä oikeestaan tiedä auttoko se lopulta yhtään
tuntuu et oon ihan yhtä tukossa
et mun pää on täynnä solmuja
eikä ne löystyny senttiäkään
näissä tiloissa vellominen on tavallaan lohdullista
tää on mulle surkuhupaisan tuttu paikka
niin tuttu, turvallinen et se tuntuu normaalilta, taas valitettavasti

en tiedä jatkaakko muille ovien raottamista
kun tuntuu ettei se edistä mitään,
paitsi vaan sitä että ihmisiä alkaa pelottaa
olla munlaisen lähellä

joka pystyy pitämään tiivistä, hymyilevää kulissia
ja samaan aikaan olemaan yks vitun iso ihmisraunio
enkä mä niitä syyttäis siitä, en mä vois
kun mua pelottaa itteekin oman pääni sisällä oleminen

Kolme päivää sitten katoin sua silmiin
ja mietin, että me selvitään kyllä
ollaan selvitty aina ennenki
Tänään mun päässä pyörii taas vaan ajatus siitä
millaista ois olla yksin, ilman sua
oisko sulle tuolla jossain joku parempi
ja voiskohan mullekin olla
Vai käviskö niin klisee
että ruoho näyttää vaan vihreemmältä
siellä aidan toisella puolella
Sattushan se, mut ei kai niin paljoo
kun on tehny surutyötä jo valmiiks varastoon

I’ve been lost as long as I can remember

sometimes I get my head above the water

but after all, I always find myself here

suffocating, staring up at the surface

All in me feels like drowning

like I’m just sinking, slowly

At times I see a glimpse of light

those rare rays of sun

are the only reason

why I haven’t turned my head towards the bottom

Being thrown around by these constant waves and storms

of sorrow and pain

it's exhausting me

burning up my last breaths

throwing my last hopes out of the window

I used to laugh

that after me, people know

why hurricanes are named after people

I really never say that again

because it’s true

I’m a fucking hurricane,

at least it's raging inside of me

mä en tiedä mitä haluan
mä en tiedä kuka oon, miks milloin
ja missä
mua tsempattiin niin kovasti
mut missä on se oikee,
kunnollinen usko ite itteeni
nää ihmiset mun ympärillä
on kai ainut asia
miks vitussa oon ees täällä enää
kauheen vaikee keskittyä tähän tekstiin
kun humala on vahva
ja sekin vielä että
halu kai vaan tyyliin juosta rekan alle
on aika vahva
se satuttais liikaa ihmisiä tosin
Ajattelen vaan (liikaa) muita
en ees osaa ajatella itteeni
tänäänkin ois ollu niin monta
hukkaan heitettyä mahdollisuutta sanoo
että hei
mulla on paha olla
mut ei
en osaa avata suuta
miks se onki niin vitun vaikeeta

on oikeesti aika surullista
miten mietin mennyttä ja tulevaa,
nykyhetkeä
ja kohta aalto pyyhkäisee yli
siitä, että kumpa vois vaan lopettaa
olemisen
se ois mulle liian helppoa
vaikken ikinä oo ollu se ihminen
joka luovuttais koskaan, yhtään missään
mutta elämä
se taitaa olla mulle liian iso pala purtavaks

mä en halua muuta kun sut
just tasan tarkkaan sellaisena kun sä oot
vaikka en ees tunne oikeeta sua
kunnolla tosiaankaan
mut haluaisin oppia tuntemaan
ja antaa kaiken itestäni
heti ensikättelyssä
että ei tarviis jättää mitään arvailujen varaan
mut sulla on jo joku joka sua rakastaa
on ollu ennen sitä
ja ehkä tulee olemaan sen jälkeenkin
vaikka mä kuinka haluaisin sanoa
et mä haluan vaan sut
ois se liian tungettelevaa ja ahistavaa
ja sä oot viimenen ihminen
jonka haluaisin tuntevan niin
varsinkaan mun toimesta
Toivon, et sun on hyvä mennä sen viereen
vaikka samalla toivon että se
voisin olla just mä
että ajattelisit mua, edes pienen
ohikiitävän hetken ajan
sen tietäminenkin ois mulle tarpeeks
ainakin vähäks aikaa
Vaikka oikeesti mietin vaan
että oisinpa sun mielessä yhtä paljon
mitä sä oot mun

ja niinhän me oltiin
ihan vitun eri tilanteissa
paikoissa ja kohdissa elämää
ja yllätyksenä
oltiin sitten sen toisenkin kanssa samoin
en tiiä kumpi oivallus se sit oli
joka isommin murti mua sisältä
eikä kyllä helpottanu sekään
et molemmat säröt iskeyty samana vitun päivänä
samaan kohtaan
puolustusmekanismi mun päässä raksuttaa
niin kovaa että se ylikuumenee
osaispa olla turta ja tunteeton
sitä mä esitän,
vaikka en oo koskaan ollu
vaikka oon aina niin saatanan kovasti yrittäny
kaikkee mä yritän niin saatanan kovasti
puristan nyrkkiin niin lujaa
että kaiken hajoamisesta
saisin lopulta kai syyttää vaan itteeni

kuinka paljon voi pieneen ihmiseen mahtua

ahdistusta, levottomuutta ja jossittelua

parempi oisinko silloin

jos osaisin kertoa missä miten ja milloin

veisitkö minusta pois kaiken sen

mitä ymmärrä en

yllättäen tipun taas korkeelta ja kovaa
kun herään todellisuuteen
siihen että miten eri tilanteissa elämää me kai ollaan
voisko siitä muka tulla mitään
niin ja en mä varmaan näytä sun silmiin edes vaihtoehdolta
tuntuu että oon niin jumissa
tutussa ja turvallisessa
haluun rimpuilla irti ja juosta
kokea, kokeilla
ja samaan aikaan olla vaan tässä,
rauhassa
en helvetti jaksais enää edes ajatella
repeen kohta kahtia

sä oot niin tunteeton
(olevinaan) kova luu
ja siitä aina sulle vitsailenkin
mut nään että sen kovettaman kuoren alla
oot herkkä ja hento
sun hymy saa mun kropan vavahtelemaan
ja ne saatanan rytmihäiriöt, kun katot mua silmiin
mietin millaista se ois,
kun makaisin sun vieressä
ja silittäisin sun hiuksia kun sä nukut
sun ilme ois levollinen, rento
ja sä voisit herätä siihen
miten mä hymyilisin samalla
kun kieputtaisin sun hiuksia mun sormen ympärille
sä hymyilisit lopulta hennosti havahtuessas
ja puristaisit mut tiukasti syliin

mä oon kyllä sinut itseni kanssa
tiedän että rakkaus on ok
kohdistuessaan ihan vaan siihen ihmiseen
joka sut tekee onnelliseks

nää viis vuotta ollaan kasvettu vieretysten
menty kirjaimellisesti läpi harmaiden kivien
mut välillä tuntuu että välitän ja rakastan
mut en enää sitten kuitenkaan
niin vahvasti siis
mitä ennen
vaikka tottakai kaikesta tulee arkea
ja rakkaus muuttaa muotoaan
mutta entä jos en tunne olevani enää sinut itseni kanssa
kun oon sun kanssa
vaan löydän toisista ihmisistä kipinöitä
ehkä kai sellaisia roihuvia,
niinkuin meilläkin oli alkuun
ja on toisinaan edelleen
mutta ne kipinät tiettyjen ihmiset kanssa houkuttaa aika hitosti
ja sekös vasta ahdistaa
kun en halua sulle mitään pahaa
enkä kiellä ettetkö vois olla just se
jonka kanssa haluan olla loppuun asti
eikä sekään ois eikä ookkaan reilua
et mä lähtisin kokeilemaan onneeni
samalla kun sä odottasit mua
niin itsekkäästi ajattelen
että voi kun sä antaisit mun tehdä niin

sitä luuli vuosia sitten, että on vähän hukassa
että ei tiedä kuka on, mitä haluaa
ketä rakastaa
ja sitten sitä luuli löytävänsä itsensä
voi lapsi kulta, kun sä tietäisit
että siihen voi kulua koko vitun elämä
jos vaan etsii itseään toisista
mä en tiedä edelleenkään kuka mä oon
mitä mä haluan tehdä
luulen ainakin tietäväni ketä rakastan, sentään

mä en tiedä mistään mitään

kaikki on sinänsä ok
mut samalla kaikki paiskoontuu päin naamaa
ja mä vaan sinnittelen ajatellen että joo kyllä tää tästä

''aikuisena'' oleminen on perseestä
ei sillä, että teiniajat ois ollu yhtään sen hauskempaa
ainakaan kotona, ainakaan velloessa omassa surkuudessaan

musta tuntuu että murenen
ja en vittu oo antanu kellekkään lupaa pitkään aikaan
ees yrittää rikkoa mua
ja oon pitäny siitä huolen

haluun heittää kaikki läpi valheenpaljastimen
ei tarviis ajatella koko ajan, mitä muut ajattelee
miks mun pitää muuten ees ajatella koko ajan, mitä ne muut ajattelee?
helvetin hyvä kysymys
osaispa lopettaa tän paskan joskus

deep drowning feeling on my chest

it wont let me rest

soon i'll be ''ready'' to nurse others to health

and at the same time i don't even know how to take care of myself

i mean, sometimes i feel just fine

but then i realize i'm sinking deeper all the time

bitter, really not in the good way dark humoristic bitch
that is pretty much me right there
just add a hint of red to the hair
put fingers trough an ocean of sharp teeth
and for the final touch add: resting bitch face
that kind, like oh you know,
''if one little gaze could kill''
and oh, don't forget to shuffle to the mix:
over analyzing, hatred, tiredness,
lack of ability shut your mouth when you should

telkeän inhottavia ajatuksia pieniin laatikoihin

hautaan ne jonnekkin syvälle mielen sopukoihin

se on toiminu helvetin hyvin tähän asti

nyt vaan oon ymmärtäny

että tää ylitsepääsemätön väsymys johtuu niistä laatikoista

se johtuu siitä, että mun voimat kuluu niiden petojen pitelemiseen

ettei ne karkaa sieltä pienista häkeistään

mä en muista hetkeä,
millon viimeks viha mun sisällä olis leimahtanu yhtä kovaa
kuin tänään,
kun näin sut ja sun omahyväisen,
vittumaisen virneen siinä bussipysäkillä
vilkuilut, sen kun hymyilit sitä vittumaista naamaa tupakanpolttosikin takaa

haluaisin repiä sut kappaleiks
saada sut tajuamaan
että sä hajotit mut,
tiesit mun jo valmiiks olevan paskana,
mutta vittuillaksesi sitten kai päätit vaan murskata mut

sä et ymmärtäny sillon, etkä näköjään vieläkään,
että sä oot syy miks pelkään ihmissuhteita niin paljon,
että sä oot se, joka repi mut kappaleiks,
että sä oot se, minkä takia en osaa luottaa

ja mikään ei saa mua vihaamaan sua enemmän kuin se,
että yhä mä nään susta unia,
että yhä mä olisin melkein valmis käpertymään sun manipuloivaan syliin,
että yhä mä voisin ehkä antaa anteeksi

ne sanoo että oon elokuva, jossa kukaan ei kuole
voitko pliis viedä mun murheista puolet
väsähtänyttä ei se oikee väsymys paina
voiko oikeesti olla totta etten vaan jaksa aina

Kaikessa tavanomaisuudessasi,
yksinkertaisuudessasi
olet varmaan viehättävintä mitä olen koskaan nähnyt
Et varmaan itse edes ymmärrä tai huomaa,
kuinka kaunis olet
Et ole viehkeän hento, enemmänkin vähän kömpelöhkö
Kyntesi on purtu loppuun asti
ja silmälasisi tuovat mieleeni ukkivainaani rillit
Mutta se lempeä katse, jolla silmäilet muita,
haukotuksesi,
hymysi kun heität sarkastista, paskaa läppää

Neuvot ja ohjeet viuhuvat korvista sisään ja ulos,
koska olen niin keskittynyt vilkuilemaan sinun eleitäsi,
jokaista pientä liikettä
kuitenkin niin vaivihkaa, ettet huomaisi

Olen varmaan tulossa hulluksi
tai olen vain naivi ja hölmö,
kun minusta tuntuu,
että välillä seuraisit katseellasi minun liikkeitäni
samalla tavalla kuin minä sinun

Haluaisin pörröttää pellavahiuksiasi
ja painaa pääni olkaasi vasten
Muut varmaan näkevät sinut hieman rosoisena,
poikamaisena kovanaamana, rääväsuuna,
joka vaan polttaa tupakkaa
Mutta minä näen sinussa niin paljon,
jokaisessa pienessä liikkeessä
Jokaisessa loikassa, punnerruksessa,
turhaantuneessa tuhahduksessa
Jokaisessa pienessä katseessa,
keskittyneessä silmien siristyksessä,
heleässä, yskähtelyyn katkeavassa naurussa
Näen lempeän naisen,
sellaisen ihmisen,
jonka haluaisin tuntea läpikotaisin
aina niistä kamalimmista puolista ihanimpiin

Vaikka katsoisitkin minua samoin kuin minä sinua,
Tiedän, etten koskaan tätä kaikkea voi sinulle kertoa
Tiedän, etten koskaan voi pörröttää hiuksiasi
tai painaa päätäni olkaasi vasten,
vaikka kuinka haluaisinkin.

rakkaus on sitä
kun annat toisen syödä viimeisen suklaapalan

rakkaus on sitä
kun aamulla kouluun lähtiessä, et raaski edes suukottaa toista poskelle, koska toinen nukkuu niin autuaasti
vaan varovasti peittelet ja ovesta ulos lähtiessä hymähdät
vaikka vituttaa lähteä bussipysäkille kylmään seisomaan kello 7.22

rakkaus on sitä
kun makaat toisen vieressä sängyssä, kun toinen katselee jo maisemia unten mailla
ja toinen säpsähtää hereille, ensin pelonsekaisin ilmein tuijottaa ympäristöään ja sinua
mutta sitten huomatessaan kuka siinä toljottaa takaisin, vaihtuu ilme levolliseen hymyyn
ja toinen vaipuu kuin salaman iskusta takaisin uneen tietäessään olevansa turvassa

rakkaus on sitä
kun pysyt toisen vierellä, vaikka toinen on rikkonut sen kaikista pyhimmän lupauksen - ettei koskaan satuta sinua niin, kuin ne kaikki edelliset satuttivat

olen rakkaudesta sokea
en ymmärrä sanoja, en ymmärrä mitä pitäisi tuntea
sinä satutit niin saatanasti
mutta ei se vienyt rakkautta pois
en vain osaa käsitellä tätä kaikkea
tunnen oloni vaan paskaksi
olin paska tyttöystävä, kun et uskaltanut puhua minulle
ja menit kännipäissäsi tekemään sen mitä teit
mistä en halua puhua
mitä en halua ajatella